Tervetuloa Kuusamon ETRA ry yhdistyksen sivuille.
Kuusamon ETRA ry on voittoa tuottamaton yleishyödyllistä työtä tukeva kristillinen yhdistys.
Kuusamon ETRA ry on perustettu tukemaan terveitä elämäntapoja ja toimii ihmisten parhaaksi Kuusamossa.
Mukavaa kesätyötä vapaaehtoistyöntekijöille!
Kasvimaalla olisi nyt kesällä töitä vapaaehtoistyöntekijöille. Esim. kasvien kastelua kerran päivässä. Vesi on valmiina kasvimaan reunalla. Ei tarvitse etsiä kaukaa. Kastelu suoritetaan helteisenä päivänä illalla. Yhdellä ihmisellä menee kasteluun kaksi tuntia ja kahdella yksi tunti. Harventamista olisi myös ja rikkaruohojen kitkentää vähän. Meillä on sellainen sääntö, että vapaaehtoistyöntekijä saa neljän tunnin työstä syödä Karpalon buffet-lounaan. Jos olet kiinnostunut tulemaan kesätöihin, vaikka yhdeksi neljän tunnin jaksoksi, niin ota yhteyttä. Kiitos avustasi!
Aurinkoinen Yrttiretki Nissinvaaraan 27.6. klo 10-15
Kuusamon ETRA ry:n työntekijöitä ja vapaaehtoisia lähtee yrttien keruuretkelle Nissinvaaraan 27.6. klo 10. Kesto n. 4h. Retkellä opetellaan tunnistamaan muutamia yleisimpiä yrttejä ja kerätään niitä Karpaloon ja Helppoa kasvisruokaa ja villiyrttejä -kurssille, jossa yrttejä opetellaan käyttämään ruoanvalmistuksessa.
Säävaraus: Toteutuu vain aurinkoisella säällä.
Mukaan hyttysenpitävää vaatetusta, hattu, aurinkorasvaa, juotavaa ja evästä.
Retki on täynnä.
Säävaraus: Toteutuu vain aurinkoisella säällä.
Mukaan hyttysenpitävää vaatetusta, hattu, aurinkorasvaa, juotavaa ja evästä.
Retki on täynnä.
Helppoa kasvisruokaa ja villiyrttejä -kurssi Su 1.7.
Kuusamon ETRA ry ei tällä hetkellä etsi työntekijöitä keittiölle
Kuusamon ETRA ry ei tällä hetkellä etsi työntekijöitä keittiölle, voit kuitenkin jättää avoimen hakemuksen jos tilanne muuttuu.
Työharjoittelusta kiinnostuneet voivat edelleen ottaa yhteyttä Paavoon.
Tiedustele myös muita tehtäviä Kirpputorilla, kasvimaalla, kuljettajana(B) jne.
Työharjoittelusta kiinnostuneet voivat edelleen ottaa yhteyttä Paavoon.
Tiedustele myös muita tehtäviä Kirpputorilla, kasvimaalla, kuljettajana(B) jne.
Etsitään keittiöapulaista
Etsimme keittiöapulaista Kasvisravintola Karpaloon
Tehtävät
Tehtävät
- Ruoan valmistelevat työt, tiski, siivous
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)